sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Long time no see..

Lyhyesti vähän kuulumisia =)
Lucasta tuli 29.20.2012 isukki, pentuja syntyi kahdeksan viisi mustaa urosta ja yksi punainen uros, narttuja kaksi musta ja punainen. 

Messari meni paremmin kuin olisin ikinä uskonut, Luca oli ROP joten siitä tuli vuoden 2012 voittaja! =) Vuosi 2012 oli kyllä ihan huippu, en olisi voinut kuvitellakkaan että se pärjää noin hyvin, seuraavaksi olis tähtäimessä sitten kansainvälisen muotovalion arvo, olkoon se vuoden 2013 tavoite =) Täytyy siis ihan tosissaan ruveta suunnittelemaan niitä ulkomaan näyttelyreissuja, Viroon ja Ruotsiin on ainaki suht yksinkertaista lähteä. Tälle vuodelle ei ole kauheesti noita suomen näyttelyitä mietittynä muutakuin tietty erkkari ja messari. Tammikuussa käytiin samaisessa näyttelyssä mistä Lucan näyttelyura viime vuonna alkoi, tänä vuonna sieltä tuli VSP =)

PS. Karvanlähtöaika ei oo hauskaa. Tuntuu, että sitä karvaa on joka paikassa, ja jos imuroi 15min päästä lattian päällystää taas musta kokolattiakarvamatto. Oli pakko ottaa oikeen kuva kuin paljon tosta lähti muutamalla furminator vedolla, naurattaa aina kun välillä ihmiset kysyy "tosta ei varmaan lähde edes karvaa?" EIPÄ.



Pinseri karvaa!

Huono kuva messarista =D

ROP Rattenjäger Sagres Preta - VSP Ceriinan Primas
20.1.2013 Turku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti